OMA TILI

Eeli Jaatinen

Eeli David Jaatinen (10. joulukuuta 1905 Tampere – 24. marraskuuta 1970 Helsinki) oli suomalainen taidemaalari, kuvittaja ja pilapiirtäjä. Hän opiskeli Suomen Taideyhdistyksen piirustuskoulussa ja sai maalaamiseen Eero Järnefeltin opastusta. Hän työskenteli WSOY:lle ja Otavalle ja teki pilakuvia Veli Giovannin Pilajuttuja ja piirroksia -lehteen sekä Joulukärpäseen. Vuonna 1933 hän osallistui Tukholmassa pidettyyn suomalaisten humoristien näyttelyyn. Jaatisen 1940-luvulla saksalaisen painokuvan pohjalta maalaama suojelusenkeliä ja kahta lasta esittävä maalaus Suojelusenkeli on levinnyt tauluna moniin suomalaiskoteihin.

Jaatisen sarjakuvia olivat muun muassa Keskellä viidakkoa (Jännityslukemisto 1942−1943), Nuorenparin elämää (Kertomuksia 1933−1934) ja Insinööri Risto Karin seikkailuja (Lukemista kaikille 1938−1939). LIsäksi hän teki paljon kirjankansia, lehtikuvituksia ja postikortteja. Suomalaisen sarjakuvan ensyklopedian mukaan Keskellä viidakkoa on Jaatisen merkittävin sarjakuvatyö, joka ”viljelee tyylipuhtaasti Robinson Crusoesta ja Tarzanista tuttuja henkiinjäämis- ja selviytymisteemoja.”

Jaatinen teki WSOY:lle Riksi-sarjan ja sen edeltäjäsarjan 10mk romaanit kannet. Tyyliltään tunnistettavat kannet ovat Ville Hännisen mukaan totisia mutta vetäviä. Jokaisessa kannessa on Jaatisen signeeraus. Tyyli sopi erityisesti viihde- ja tietokirjallisuuteen. Hänen ideastaan syntyi Suomen historia kuvina (1957), johon tekstit on kirjoittanut Tauno Kuosa Jokamiehen Suomen historian pohjalta. Kirjan kansien kuvien rajaus on elokuvallinen ja värimaailma selkeä. Riksin sarja on yhä suosittu ja Jaatisen työhön törmää antikvariaateissa

Näytetään kaikki 2 tulosta

Taidetalo Ryynänen

OSTOKSILLE
Laadukkaan taiteen ostopaikka niin myymälässä kuin netissäkin.

Tee tarjous.
Kun löydät mieleisesi teoksen mutta haluaisit vielä neuvotella hinnasta - voit tehdä tarjouksen.