OMA TILI

Johanna Oras

Johanna Oras (s. 1970 Turku) on suomalainen taidemaalari. Hän on opiskellut muun muassa Pietarin taideakatemiassa sekä Firenzen Florence Academy of Art -taidekoulussa. Ensimmäiset yksityisnäyttelynsä Oras piti 1990-luvun alussa. Suomen lisäksi hänen töitään on ollut näytteillä monissa Euroopan maissa, Yhdysvalloissa ja Qatarissa.

Oras asuu ja työskentelee suurimman osan vuodesta Etelä-Ranskassa Cagnes-sur-Merin kaupungissa. Suomessa hänellä on lisäksi oma ateljee Koski Tl:n kunnassa. Oras pitää myös vakituisia kesänäyttelyjä Punkaharjulla sijaitsevassa taidekartanossa, jonka hän omistaa yhdessä aviomiehensä kanssa.

Oras tekee pikkutarkkoja esineasetelmia perinteiseen biedermeier-tyyliin. Esineinä voi kuitenkin olla myös nykyajan ylellisyysesineitä, kuten Louis Vuittonin laukkuja tai Burberryn ruutukuosia. Johanna Oraksen näyttelyt ovat saavuttanet yleisön keskuudessa suurta suosiota. Nykyisin Oras tekee myös maisemamaalauksia.

Oras on palkittu Ranskan taiteilijaseuran kunniapalkinnolla vuonna 2001. Vuoden 2017 joulukuussa Varsinais-Suomen liitto myönsi hänelle Aurora-mitalin tunnustuksena kulttuurin ja taiteen saralla tehdystä työstä.

Näytetään ainoa tulos

Taidetalo Ryynänen

OSTOKSILLE
Laadukkaan taiteen ostopaikka niin myymälässä kuin netissäkin.

Tee tarjous.
Kun löydät mieleisesi teoksen mutta haluaisit vielä neuvotella hinnasta - voit tehdä tarjouksen.