OMA TILI

Peter Thoen

Tunnettu pop-taiteilija Norjasta, Thoen aloitti 50-luvulla uransa sarjakuvapiirtäjänä.

Hän työskenteli Pohjoismaissa monien sarjakuvalehtien parissa kuten, Batman, Superman ja ruotsissa paremmin tunnettu En rolig halvtimma.

Vahvat juuret sarjakuva alalla näkyvät edelleen hänen taiteessaan, jossa esiintyvät useasti kaikkien tuntemia supersankareita, kuten Superman, Catwoman, Batman, Wonder woman.

Sarjakuvat ja pop-taide kulkevat pitkälti käsi kädessä, jolloin 50-luvun puolessa välissä pop-taiteen alkaessa Theonin oli helppo siirtyä kansikuvien piirtelystä luomaan omanlaistaan taidetta.

Roy Lichtensteinin tavoin Theon lainasi sarjakuvien visuaalista kieltä, motiiveja ja tekniikkaa ja muutti sen omaksi taiteelliseksi ilmaisukseen.

Hän maalaa suuren kokoisia sarjakuvaneliöitä akryylillä ja öljyllä ja tekee serigrafioita samoista aiheista.

Muutettuaan 70-luvun aluilla Yhdysvaltoihin Theon perusti mainostoimiston, Johnston, Thoen & Partners, jossa hän toimi taiteellisena johtajana. Yhdysvalloissa hän päätyi voittamaan yli sata tunnettua mainontapalkintoa.

Keskittyessään mainostoimistoonsa maalaaminen jäi tauolle parin vuosikymmenen ajaksi. 2000-luvun aluilla hänen tyttärensä sattumalta pyysi muotokuvaa, joka herätti taas kiinnostuksen maalaamiseen.

Vuonna 2001 Yhdysvalloissa, Thoen näki terrori-iskun (9/11), jolloin hän päätti jättää mainosalan ja muuttaa takaisin Ruotsiin vakituiseksi taiteilijaksi.

Nykypäivänä hän asuu ja työskentelee Ruotsissa, Tukholmassa. Hän luo vieläkin uutta taidetta ja on pyhittänyt elämänsä siitä nauttimiseen.

Valitun kaltaisia tuotteita ei löytynyt.

Taidetalo Ryynänen

OSTOKSILLE
Laadukkaan taiteen ostopaikka niin myymälässä kuin netissäkin.

Tee tarjous.
Kun löydät mieleisesi teoksen mutta haluaisit vielä neuvotella hinnasta - voit tehdä tarjouksen.