OMA TILI

Tykö Sallinen

Tyko Konstantin Sallinen (14. maaliskuuta 1879 Nurmes – 18. syyskuuta 1955 Helsinki) oli suomalainen ekspressionistinen taidemaalari.  Hän oli Suomen 1900-luvun alun taiteen murroskauden näkyvimpiä ja määräävimpiä hahmoja.

Sallinen oli suomalaisten ekspressionistien itseoikeutettu henkinen johtaja, ja hänen ympärilleen syntyi Marraskuun ryhmä vuonna 1916. Nuoret taiteilijat pitivät tuolloin päämajaansa Brondinin kahvilassa. Hänen vaikutti paljon myöhemminkin, kuten marraskuun ryhmän perillisenä perustettuun lokakuun ryhmään.

Sallisen taide ja persoona herättivät kohua. Häntä pidettiin maalaustaiteen perinteiden murskaajana. Sallisen maalaustapaa pidettiin brutaalina, eikä hänen taiteensa ymmärtäjiä ollut paljon. Sallinen yhdisti taiteessaan ajankohtaiset ulkomaiset virtaukset ja suomalaisen taiteen perinteen.

Sallinen aloitti taideopiskelun 23-vuotiaana Suomen Taideyhdistyksen piirustuskoulussa vuonna 1902. Hänen opettajiaan olivat muun muassa Albert Gebhard ja Väinö Blomstedt.

Sallinen lopetti opiskelun muutaman vuoden kuluttua ja matkusti Kööpenhaminaan saatuaan apurahan. Hän asui Tanskassa helsingöriläisen räätälimestari Rydengin luona niin sanotussa Rydengin koloniassa. Taiteesta kiinnostuneen Rydengin kodista tuli nuorten taiteilijoiden tukikohta, ja hän alkoi Sallisen ansiosta kerätä modernia taidetta.

Vuonna 1909 hän matkusti Pariisiin, ja matkasta tuli käännekohta hänen urallaan. Sallinen sai vaikutteita muun muassa fauvisteilta opiskellessaan Ranskassa.

Sallinen työskenteli vuoteen 1912 asti vuoroin Suomessa, vuoroin ulkomailla. Hänen palattuaan keväällä 1912 Sallinen laittoi esille toistakymmentä fauvistista maalausta ryhmänäyttelyyn.  Sallisen vahva ekspressionismi sai arvostelijoilta ristiriitaisen vastaanoton. Realismista poikkeavat värit ja rujot ihmiskuvat herättivät närkästystä.

Näyttely sai aikaan ensimmäisen ”sodan” Salliseen liittyen. Hän myös tuli poistetuksi taiteilijaseuran kokouksesta, koska nimitti puheenjohtaja Akseli Gallen-Kallelaa paskahousuksi. Maalausten huonon vastaanoton vuoksi Sallinen matkusti Yhdysvaltoihin tarkoituksenaan kuvittaa amerikansuomalaisia työväenlehtiä.

Sallinen palasi kotimaahan jo seuraavana vuonna ja teki sopimuksen taidekauppias Gösta Stenmanin kanssa. Sallinen sai säännöllisen kuukausitulon ja maalaustarvikkeita. Etuja vastaan hän sitoutui luovuttamaan Stenmanille koko tuotantonsa. Sallisen näyttelyt olivat Stenmanin taidesalongissa, kunnes Stenman vuonna 1927 siirsi toimintansa Tukholmaan.

Sallisen maalaus Kääpiö oli esillä taideyhdistyksen kevätnäyttelyssä 1915, mistä syntyi toinen ”sota” Sallisesta. Gösta Stenman lahjoitti Saaren Anni -maalauksen (1914) Ateneumiin, mutta se palautettiin.

Vuoden 1916 aikoihin hän vaihtoi kirkkaat värit tummiin. Sen jälkeen syntyivät Tyko Sallisen tunnetut ja merkittävät työt ”Jytkyt” (1918) ja ”Hihhulit” (1918). Tämän kiihkeän kauden jälkeen Sallisen tuotanto oli sovinnaisempaa ja seesteisempää kuin aiemmin.

Hihhulit oli esillä Ateneumissa ja Suomen taiteen näyttelyssä Kööpenhaminassa. Se ostettiin Ateneumin kokoelmiin vuonna 1923. Joitakin vuosia myöhemmin se siirtyi Malmön taidemuseoon.

Sallinen pyrki tietoisesti rikkomaan kultakauden maalarien luoman ihmiskuvauksen mallin. Salliselle rytmi, naivistisuus ja primitiivisyys oli tärkeämpää kuin suora realismi. Hän ei pyrkinyt sulavuuteen eikä eleganssiin. Tito Collianderin mukaan hän pyrki vapauttamaan värin varjojen ja vastakohtien taakasta.

Rosoisuudessaan Sallisen taide oli kuitenkin suhteellisen hienostunutta. Hänen töissään myös perinteet ja kansallisromanttiset ajatukset taiteesta saivat uusia maalauksellisia keinoja.

Sallinen piti säännöllisesti yksityisnäyttelyitä ja osallistui yhteisnäyttelyihin kuolemaansa asti.

Sallinen oli räätäli Antti Sallisen ja Johanna Sallisen esikoinen. Lapsuutensa hän eli Haaparannalla, jossa hän kävi neljä luokkaa lyseota ja oppi isältään räätälinammatin.

Hänen isänsä oli lestadiolaisena käännyttäjäpappina tunnettu mies. Isä kuritti poikaansa opettaakseen nöyryyttä. Isä ei antanut tilaa taideharrastuksille, eikä suvainnut ”maallista koreutta”. Sallinen karkasi kotoa 14-vuotiaana. Myöhemmin Sallinen teki isästään maalauksen, mutta heidän välinsä eivät koskaan lämmenneet.

Jonkin aikaa Sallinen elätti itsensä kiertävänä räätälikisällinä. Työskennellessään Tukholmassa hän kiinnostui kuvataiteesta, oopperasta ja kirjallisuudesta ja hakeutui opiskelemaan taidetta.

Tyko Sallisen taide ja persoona kohahduttivat suomalaista taide-elämää hänen eläessään ja vielä hänen kuoltuaankin. Elinaikanaan hänen maalauksensa aiheuttivat paljon kritiikkiä rumuudellaan ja rujoudellaan. Monien mielestä ei ollut sopivaa kuvata suomalaisia Sallisen kuvaamalla rujolla tavalla. Sallisen maalaustapaa pidettiin raakana ja brutaalina. Hän otti kuvaukseensa mukaan ajan henkeä niin sisällissodasta, kuin puutteesta ja omista tunteistaankin. Sallista pidettiin suomalaisen maalaustaiteen perinteiden murskaajana. Kuitenkin hänen maalauksissaan toteutuvat suomalaiset kansallisromanttiset ajatukset uudella tavalla.

Hänelle myönnettiin valtion taiteilijaeläke vuonna 1942 ja professorin arvonimi vuonna 1948.

Valitun kaltaisia tuotteita ei löytynyt.

Taidetalo Ryynänen

OSTOKSILLE
Laadukkaan taiteen ostopaikka niin myymälässä kuin netissäkin.

Tee tarjous.
Kun löydät mieleisesi teoksen mutta haluaisit vielä neuvotella hinnasta - voit tehdä tarjouksen.