OMA TILI

Väinö Rouvinen

Väinö Heikki Rouvinen (s. 12. syyskuuta 1932 Tuupovaara) on suomalainen taidegraafikko.

Pohjois-Karjalassa syntynyt Rouvinen opiskeli Suomen Taideakatemian koulussa 1951–1955, muun muassa Aukusti Tuhkan oppilaana, jonka pitämille jatkokursseille hän osallistui vielä 1958–1959.

Rouvinen tekee metalligrafiikkaa ja käyttää usein akvatintaa melko pienikokoisissa töissään. Niiden aiheina ovat monesti maisemat tai surrealistiset näkymät. Rouvinen on kokeillut myös informalismia 1960-luvulla ennen siirtymistä surrealismiin 1970–1980-luvuilla. Sittemmin surrealismi on osin muovautunut sadunomaisiksi ja jopa romanttisiksi tuokiokuviksi. Hän on Tutka-ryhmän perustajajäsen ja kuulunut myös Brondan vintin taiteilijaryhmään.

Rouvinen esiintyi tv-ohjelmassa Kuva, tanssi, teatteri vuonna 1977. Ohjelma kertoi kolmesta taiteen tekijästä, kaksi muuta taiteilijaa olivat Emmi Jurkka ja Ritva Räsänen. Rouvinen sai Pro Finlandia -palkinnon 1987 Hän on asunut Varkaudessa vuodesta 1964 lähtien.

Valitun kaltaisia tuotteita ei löytynyt.

Taidetalo Ryynänen

OSTOKSILLE
Laadukkaan taiteen ostopaikka niin myymälässä kuin netissäkin.

Tee tarjous.
Kun löydät mieleisesi teoksen mutta haluaisit vielä neuvotella hinnasta - voit tehdä tarjouksen.